Virallinen alustus

Niin kuin huomata saattaa, tämä blogi on viettänyt hiljaiseloa jo yli 2 ja puoli vuotta. Siinä ajassa olen ehtinyt käydä kouluni ja paketoida graduni. Nyt istun vanhassa lapsuudenkodissani ja lasken minuutteja lentokentälle lähtöön. Olo on epätodellinen, niin kuin asiaan kuuluu. Huomenna tähän aikaan olen useiden tuhansien kilometrien päässä jossakin hostellin tapaisessa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Tulevina kuukausina pääsen leikkimään sitä, mikä olen pitkään halunnut olla: vapaa journalisti liitetelemässä maailmalla mielenkiintoisten tarinoiden perässä. Tässä blogissa voimme seurata millaista seikkailijatoimittajan arki on käytännössä ja kuinka siitä selviän. Olen perustanut tälle blogille myös sisarversion, joka on otteissaan hieman vähemmän henkilökohtainen ja enemmän kuvapainotteinen.

Koska en nyt pysty jännitykseltäni kirjoittamaan tämän enempää, niin päätän tämän postauksen kirjavinkkiin. Nigerialaiselta lempikirjailijaltani Chimamanda Ngozi Adichielta on tullut uusi upea kirja nimeltä Americanah.

Jos ei vielä muualta löydy, niin netistä voi tilata. Kannattaisi kyllä ihan kaikkien lukea. Ngozi Adichie kirjoittaa niin hienoa ja koukuttavaa tekstiä, että sivut vaan vaihtuvat itsekseen ja viimeisiä sivuja joutuu panttaamaan, jottei kirja jo loppuisi. Tämä on myös hyvä kirja niille, jotka eivät tällä kertaa itse ole lähdössä Afrikkaan, mutta haluavat tietää, millaiselta länsimaat näyttävät nigerialaisnuorten silmin ja miltä vuosien jälkeen paluumuutto Lagosiin tuntuu. Kerrassaan kiinnostavaa pohdintaa identiteeteistä, sopeutumisesta ja niin edelleen.

Okei, nyt menen tästä tärisemästä. Lisää kirjoitan Lusakasta, heti kun olen laskeutunut maan pinnalle, löytänyt hyvän paikan läppärille ja saanut nettiyhteyden toimimaan. Kuulemiin!