Kävin tänään helluntalaiskirkossa. Edellinen kerta, kun kävin kirkossa olikin, jaahas, pari vuotta sitten. Olen itse ortodoksi, mutta lähinnä vain siksi, että se on minusta jännittävää ja muistuttaa karjalaisista sukujuuristani. Jumalanpalveluksissa minua ei sitten olekaan näkynyt.
Ihailen kuitenkin jollain tapaa ihmisiä, jotka käyvät aktiivisesti kirkossa ja saavat siitä iloa ja voimaa elämäänsä. Etenkin Afrikassa tällaisia ihmisiä tapaa paljon. Tuntuu, että kirkko on heille, ei vain paikka harjoittaa uskontoa, vaan ennen kaikkea sosiaalinen yhteisö. Mutta jumalanpalvelukset ovatkin Afrikassa vähän toisenlaisia kuin mihin Suomessa on totuttu.
Hyvät bileet
Nigeriassa kävin sekä katolisessa että metodistisessa kirkossa, ja erityisesti jälkimmäisessä meno oli aivan loistava. Voisin sanoa, että se päihitti monet bileet mennen tullen. Laulua ja tanssia riitti, ihmisillä oli mitä hienoimmat asut ja hauskaa keskenään. Uutena tulokkaana sain tietysti heti alkuun esitellä itseni muille seurakuntalaisille ja minut toivotettiin tervetuleeksi halausten saattelemana.
Tämänpäiväisessä helluntalaisseurakunnan englanninkielisessä palveluksessa oli vähän samantapainen tunnelma. Mukana oli toistakymmentä eri kansallisuutta ja musiikkinumerot olivat iso osa palvelusta. Ihmiset eivät myöskään torkkuneet penkeissän vaan olivat aidosti läsnä ja heillä oli aikaa toisilleen vielä palveluksen jälkeenkin.
Aika piristävää. Itsehän aina innostun kaikesta, ja punnitsin tietysti jumalanpalveluksen aikana, olisiko minusta helluntalaiseksi. Ehkä ei näin äkkiseltään, omassa ortodoksisuudessanikin kun riittää vielä työstämistä. Enkä edes ollut helluntalaiskirkossa uskoani etsimässä vaan toimittajan roolissa. Lisää reissustani saakin lukea torstaina 2.12. ilmestyvästä Utain-verkkolehden uudesta numerosta (http://utain.uta.fi/2010s/).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti