Julkisen liikenteet ruusut ja risut

Mietin tämän kirjoituksen sisältöä odotellesani minibussin lähtöä. Jotain 30 minuuttia odotin, että bussi saatiin täyteen. Siinä ajassa olisinkin jo kävellyt kotiin, mutta oisi jäänyt tämä postaus syntymättä, joten en valita. Siis niille, jotka eivät tätä jo tiedä, täällä ei julkinen liikenne todellakaan kulje aikataulujen mukaan, vaan bussit lähetevät sitten, kun ne on saatu täytettyä. Olen saanut totutella täyteen ahdetuilla sinisillä minibusseilla kulkemiseen, sillä taksit ovat täällä lähes Suomen hinnoissa (no ei ihan, mutta kalliita kumminkin), joten niillä ei ihan joka päivä viitsi kulkea.

Olen aika hyvin tottunut odotteluun ja alan itsekin kuulostamaan välillä ihan sambialaiselta, kun sanon, että "Yes, I'm just coming" ja ilmestyn paikalle kahden tunnin päästä tuntematta suurempia tunnontuskia. Niin kuin tänään, kiitos bussin. Mutta mitään tarkkoja aikoja on ihan turha antaa, jos on liikenteessä julkisilla. Eikä se oma autokaan takaa mitään, ruuhkat ovat toisinaan aikamoiset, vaikka eivät kuitenkaan Lagosin ruuhkien veroiset.

Jokatapauksessa bussin odottelu palkittiin. Paikalle pamahti nimittäin uskon mies. Vanha ukko pappalippalakissaan tervehti ja kysyi kuulumiset ja yllätti minut itse keräämällään kukkakimpulla. Siis kasalla erinäisten pensaiden oksia, joiden punaiset ja pinkit kukat nuokkuivat puolikuolleena. Kiitin kohteliaasti. Tämän jälkeeen pappa kaivoi esiin raamatun, jota alkoi lukemaan kuljettajalle ja työnsi minulle kasan kuvia itsestään poseeraamassa raamatun kanssa eri paikoissa iso risti kaulassa. Ei siis yhtään paskempi reissu. Ja taustalla soi tietysti reggae, jota minibusseissa kuulee tuon tuostakin.

Julkisen liikenteen ruusuja. Kanssamatkustajalta 

saadut kukkaset päätyivät terassini lattialle.

Niin hauskoja kuin bussireissut ovatkin, niin Helsingin julkista liikennettä on kyllä aika ajoin ikävä. Työkaverini kysyi taannoin, mitä kaipaan eniten Suomesta ja sen enempiä ajattelematta vastasin, että julkista liikenettä. Työkaveri jäi sanattomaksi. Ilmeisestikin kysymykseen olisi kuulunut vastata, että perhettä ja ystäviä, mutta jotenkin siinä kohtaa oli vaan bussit ja junat mielessä. Työmatkathan tosiaan aina kävelin, sillä kävellen 40 minuuttia vienyt työmatka olisi kestänyt bussilla huomattavasti kauemmin.

Aiemmin otettua yleiskuvaa Lusakan 

bussiasemalta hiljaisena sunnuntaiaamupäivänä.

Että vaikka en olekaan mikään autoilun kannattaja, niin täällä on kyllä moneen kertaan tullut ajateltua, että auto ois kiva. Ja täällä autolla voi hyvin ajaa vaikka vähän humalassakin. Suomessa en ikinä menisi kenenkään alkoholia enemmän kuin yhden annoksen nauttineen kyytiin, mutta täällä se on ainakin viikonloppuisin enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja ihan turha ajatella, että takseilla tai busseilla kulkiessa voisi jotenkin välttyä tältä ilmiöltä. Näin juuri yksi päivä kauppakeskuksen parkkipaikalla, kun taksikuski joi vodkaa suoraan pullon suusta asiakkaita odotellessa. Itse asiassa olen kuullut paikallisten sanovan, että sambialaiset ajavat kännissä oikestaan paremmin kuin selvin päin, sillä silloin täytyy olla varovaisempi liikenteessä. Mitäpä tähän sanoisin. Onneksi tykkään kävellä.