sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Uusi teksti

Tämä ensimmäinen teksti on harjoitus. En ole ikinä pitänyt blogia ja minua jännittää ihan kauheasti. Pelkään tietokoneita ja kaikkea tekniikkaa. Tilanne saattaa kuitenkin olla muuttumassa. Tänään avasin nimittäin ensimmäistä kertaa televisioni ja kaikki meni hyvin. Onnistumisestani innostuneena sain itseluottamusta perustaa myös tämän blogin.

En tiedä vielä tarkalleen mistä aion kirjoittaa, kukapa sitä voisi ennakkoon tietää. Innostun milloin mistäkin, mutta erityisesti olen kiinnostunut maahanmuuttokysymyksistä, kulttuurieroista, Afrikasta, hip hop -musiikista ja toisista ihmisistä. En kuulu mihinkään järjestöön tai kannata mitään tiettyä puoluetta, koska olen asioista yksinkertaisesti aivan liian montaa mieltä. Tässä blogissa ei siis etsitä totuutta vaan uusia näkökulmia.

Blogin nimi viittaa siihen, että olen tiedotusopin opiskelija ja vielä joku päivä ehta toimittaja. Tällä hetkellä olen myös paluumuuttaja ja hieman sekaisin kaikesta. Rakastan kirjoittamista ja teksteilläni haluan rikkoa omia mielikuviani maailmasta. Tunnen onnistuneeni, jos tuotokseni herättävät ajatuksia myös oman pääni ulkopuolella.

5 kommenttia:

  1. Hei! Kiinnostavaa päästä seuraamaan, mitä tänne tulee. Onnea onnistuneesta tekniikan valloituksesta! -A

    VastaaPoista
  2. Eih, mä en kestä, niin ihana avaus & esittely & ulkoasu sun blogissa, ihastuin heti! :) Odotan mielenkiinnolla paluumuuttajan mietteitä ja ajatuksia sekä samalla jo ilmoittaudun vakiolukijaksesi!

    VastaaPoista
  3. Hienoa Laku! Huikeaa kehitystä tietotekniikan parissa. Tyylikäs pohja ja hyvä teksti.

    VastaaPoista
  4. Moiii, milloin tulee uusi teksti? Ei malta oottaa :)

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa Laku, tänne ihmeelliseen ja kaikkitietävään mailmaan, kiva lukea tekstejäsi jatkossakin.

    VastaaPoista