Rajoja rikkova keikka

Jotta tämä blogi ei kuolisi lähtökuoppiinsa, on minun nyt laskettava hieman uutiskynnystä ja kirjoitettava vaikkapa muutamista oman elämäni viimeaikaisista kohokohdista. Yksi niistä oli Palefacen konsertti Helsingissä perjantaina 17.9.2010.

Paleface ei ole koskaan ollut lempiartistejani, mutta ei nyt ihan huonoimmasta päästäkään, joten menin paikan päälle lähinnä uteliaisuudesta ja ystävän houkuttelemana. Hyvä, että menin. Palefacen uudet suomenkieliset laulut olivat mukavan kantaanottavia ja aiheiltaan hyvinkin ajankohtaisia. Sama kantaanottavuus ja ajankohtaisuus eivät rajoittuneet ainoastaan sanoituksiin, vaan teksteistä huokunut suvaitsevaisuus oli tuotu hienosti mukaan myös lavashowh:un erilaisten vierailija-artistien muodossa. Lavalla pyörähti musikaalisesti ja etnisesti hyvin monipuolinen joukko muusikkoja aina rokahtavasta Herra Ylpöstä romaniasuiseen Hilja Grönforsiin.

Etenkin romaninaisen läsnäolo oli mielestäni rohkea veto ajatellen viimeaikaisia keskusteluja romanikerjäläisistä ja romanien asemasta noin laajemmin. Minusta olikin siis varsin piristävää, että sen sijaan, että romanit olisi jälleen pyritty siivoamaan silmistä oli heidät nostettu keskelle lavaa, ja annettu vielä mikrofoni mukaan.

Romaninaisen lisäksi myös eräs toinen keikan vierailevista tähdistä jäi kirkkaana mieleeni, nimittäin Frederik Bado Burkina Fasosta. Palefacen kuuluttaessa rumpalin lavalle, ei mennyt montaa sekuntia, ennen kuin minulla sytytti: minähän printtasin tuon kaverin viisumin viime kesänä! Samaan aikaan olin onnellinen ja hämmentynyt. Siinä hän oli, sama rastatukkainen afrikkalaismuusikko, jonka viimeksi olin nähnyt Nigeriassa, nyt soittamassa täydelle Tavastialle!

Niin kuin ehkä joku tietääkin, olen muutaman kesän työskennellyt viisumivirkailijana Nigeriassa. Kokemuksestani myös siis tiedän, että viisumin saaminen Länsi-Afrikan maista Eurooppaan ei ole itsestäänselvyys, vaan viisuminhakijoiden maahanmuuttoriski punnitaan varsin tarkkaan, ja moni jääkin rannalle. Siksi osasinkin olla erityisen iloinen, että juuri tämä artisti oli saanut mahdollisuuden tulla Suomeen ja esiintyä tässä kirjavassa muusikkojen joukossa.

Katsellessani konserttia en voinut olla muuta kuin onnellinen. Kaikki esiintyjät tuntuivat olevan tasa-arvoisen tervetulleita, ja heistä huokui ilo ja yhdessätekemisen meininki. Paluumuuttajan ahdistukseni laantui heti pykälällä, ja jouduin myös itse kyseenalaistamaan omat mielikuvani Suomesta ahdasmielisenä ja sisäänpäinkääntyneenä yhteiskuntana. Saatoin vain liikkua rytmin mukana ja myhäillä tyytyväisenä: juuri tällaisena haluan oman Suomeni nähdä!