maanantai 23. joulukuuta 2013

Joululahjavinkkejä

Kaikissa blogeissahan aina mainostetaan erilaisia tuotteita enemmän tai vähemmän suorasti. Nettitodellisuus vilisee kaikenlaisia listoja tavaroista, joita lukijan kannattaa tai suorastaan pitää ostaa ollakseen onnellinen ja ajan tasalla. Niinpä näin joulun alla ajattelinkin tehdä listan asioista, jotka sinun pitää ehdottomasti hankkia täksi jouluksi ja seuraavaksi vuodeksi ollaksesi parempi ihminen.



1. Krokotiili

Jokainen tarvitsee krokotiilin, sehän nyt on selvä. Tällä puisella krokolla on vieläpä erityistaito ja se on pullojen avaaminen. Kahdella ruuvijalallaan se voi avata sinulle vaikka jouluoluen. Krokotiili on Dutch Marketilta Lusakasta Sambiasta, hinta noin 2 euroa.


2. Tyypit

Kukaan ei selviä ilman ystäviä. Nämä tyypit ilahduttavat lipaston päällä, pöydällä tai pienen kokonsa puolesta vaikka taskussa. Kivestä tehdyt tyypit ovat niin ikään Dutch Marketilta ja hinta oli reilun euron kpl.




3. Siemenkoru

Jos et ole puutarhuri tai siementen istuttaminen ei vaan tuota satoa, osta siemenistä tehty koru. Sekä kävyn näköiset osat että pienet mustat osat ovat aitoja siemeniä. Koru on Lilongwesta Malawista ja hinta joitain euroja.




4. Rannerenkaat

En pidä koruista, ne ovat aina tiellä ja niitä on vaikea kiinnittää. Nämä karkkimaisen ihanat rannekorut herättivät kuitenkin heti suurta himoa ja olivat vielä helppo sujauttaa käteen, joten kaupat tuli ja kannattaa muidenkin heti hankkia vastaavat, jotta näyttäisivät yhtä hienostuneilta kuin minä. Korut Malawista ja hintaa noin viis euroa kappale ja itse asiassa euroilla jouduin maksamaan, koska Malawin kwachat oli siinä vaiheessa jo loppu.




5. Pahiskorvikset

Jokainen järkevä naisihminen ja miksei mieskin haluaa hankkia alinomaan uusia korvakoruja, niin myös minä. Nämä puiset korvikset pitävät pihistelijät ja muut turhanpuhujat kaukana ja ovat vieläpä supertyylikkäät. Ovat kotoisin Livingstonesta Sambiasta ja hintaa oli jokunen euro.


6. Hatut

Pää on hyvä suojata auringolta ja jos ei sitä aurinkoa ole näkynyt enää kuukausiin, niin sitten sateelta ja jääpuikoilta ja masentavilta ajatuksilta. Hattuja on erilaisia ja jokaisen päähän varmasti sopii jonkinlainen, nyt in ovat kuitenkin juuri lierihatut. Olkinen lierihattu on Luangwan torilta Sambiasta ja hinta tuskin euroakaan. Sininen elegantimpi siskonsa on Levy Junctionin ostoskeskuksesta Woolworths-nimisestä eteläafrikkalaisesta vaatekaupasta ja hinta oli parisenkymmentä euroa, tarkemmin en edes halua tietää.



7. Amarula-karkit

No nyt päästään viimein asiaan! Känniin karkkeja syömällä ja vielä todelliset makunautinnot päälle. Se joka on juonut eteläafrikkalaista Amarula-likööriä, ymmärtää kyllä, miksi näitä suklaita on vaan ihan pakko syödä. Ja ne jotka eivät tunne Amarulaa, menkää Alkoon ja katsokaa Baileys-pullojen vierestä. Amarula on vähän kuin Baileys mutta parempaa ja vieläpä Marula-hedelmistä tehty, joten varmasti myös terveellisempää. Ja syy, miksi kuvassa on vain kaksi konvehtia, eikä kaksikymmentä niin kuin pakkauksessa oli ei suinkaan johdu siitä olisin syönyt puuttuvat… Konvehtirasia Levy Junctionin Pick n Pay -ruokakaupasta ja hintaa reilut viisi euroa.


8. Mangot


Tämä on ehdottomasti listan huipennus. Joka on syönyt tropiikin maassa mangon tietää, ettei se ole sama hedelmä kuin Stockmannin hevi-osaston vastaavan näköinen mauton ja ylihinnoiteltu serkkunsa. Mangoja voit varastaa naapurin tontilta tai ostaa kadulta. Nämä ovat vielä raakoja ja odottavat kypsyydestä kertovaa joulunpunaista sävyä. 6 kappaletta mangoja noin 1,5 euroa huivipäiseltä naiselta Bishop Roadin varrelta Kabulongasta, Lusakasta.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulu keskellä kesää

Pimenevät illat, kynttilän valo, ikkunalasin takana leijailevat lumihiutaleet. Ne liittyvät olennaisesti joulunodotukseen. Vaan eivätpä täällä. Joitain viikkoja sitten kävellessäni vanhan ostoskeskuksen viertä kesäasussa hiki selkää pitkin valuen hämmennyin aivan täysin, kun joku yritti kiinnittää ostarin katokseen muovista joulukuusen oksaa. Mitä pelleilyä tämä on olevinaan, oli ensimmäinen ajatus, joka tuli mieleeni.

Joulutunnelmaa kauppakeskus Arcadesilla.

Pian kuitenkin muistin, että oli marraskuu ja jouluun enää kuukauden päivät. Nyt joulu on vielä lähempänä ja olen virittäynyt tunnelmaan leipomalla pipareita jo kahteen otteeseen. Ekat piparit leivoin tavalliseen tapaani itsenäisyyspäivänä ja nehän tietysti perinteiden mukaisesti myös paloivat. Leivoimme ne kimpassa naapurin luona suurlähettilään itsenäisyyspäiväjuhlien jatkoilla siideriä samalla siemaillen ja syvällisiä jutellen, joten selvää oli, ettei kukaan muistanut vahtia uunia. Mutta mitäpä siitä, itsellenihän palaneet piparit ovat aina maistuneet.

Itsenäisyyspäivän pippalot suurlähettiläällä.

Toiseen taikinaan laitoin jostain syystä liikaa rasvaa, mutta sehän ei leivonnassa ole yleensä haitaksi. Nekin piparit on nyt syöty. Lisää joulutunnelmaa hankin viime perjantaina ruotsalaisten Lucia-juhlassa, jossa oli kynttiläpäisen Lucian lisäksi myös joukko pieni tonttuja ja joululaulut soi. Kävipä siellä räppäri Slap Deekin vetämässä parit biisit. Hyvät bileet siis. Lucia-juhlien jälkeisenä päivänä oli yhden norjalaisen kaverin pikkujoulut, joissa pukeuduin joulupukiksi. Valitettavasti asu oli vähän liian kuuma ja pukin huopahousut repesivät tanssilattialla, joten pian olin taas normaaleissa pukimissa.


Itseni lisäksi olen nähnyt yhden toisenkin joulupukin täällä. Tämä tapahtui samaisen joulukoristein vuoratun kauppakeskuksen ulkopuolella yhdessä tilaisuudessa, jota olin joku viikko sitten kuvaamassa. Kyseessä oli joulukuusen valojen sytytys-tilaisuus. Mutta ei minkä tahansa joulukuusen, vaan sprite- ja coca cola-pulloista tehdyn. Kuusen oli tehnyt paikallinen taiteilija yhdessä orpolasten kanssa ja jotenkin oli siinä myös Coca Colalla kyntensä pelissä. Siellä siis otin kuvia kuusesta, lapsista, pukista ja muusta tärkeästä. Lisää kuvia voit nähdä kohta kuva-blogissani.


Joulukuusen sisällä valojen sytytyksen jälkeen.

Nyt joku voi erehtyä luulemaan, että joulukoristukset ovat täällä kyseisen joulukuusen luokkaa, mutta väärin arvasi! Yleisesti täällä koristeet ovat ihan hirveitä ja niitä on aivan liikaa. Kauppojen hyllyjen välit on survottu täyteen kaikkea välkkyvää ja hohtavaa. Kauppojen ulkopuolella on irvokkaan näköisiä tonttuja ja prameita poroja ja muuta pelottavaa. Itse aionkin jättää koristelut muille ja hakea joulutunnelmaa leipomalla kolmannen satsin piparkakkuja. Eikä koristeita kyllä tässä talossa tarvitakaan, sillä uudessa asunnossamme on olohuoneessa kirkkaanpunainen seinä ja pöydillä punaiset pöytäliinat. Pari kynttilää kun sytyttää niin se on siinä.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Teko!

Lapsena Malmintorin Prismassa joulupukki pyysi syliinsä. Kieltäydyin. Pukki ei ollut kuulevinaan, vaan jatkoi maanitteluaan. Jouduin sanomaan kovemmin: "En tule. Sä oot teko!" Pukki jätti vihdoin rauhaan.

Olisihan se pitänyt ymmärtää, että jos on laittanut vitivalkoisen tekoparran, mustasankaiset tekorillit ja liian kirkkaanpunaisen tekopukkipuvun ja puhuu tekoäänellä, niin ei ketään kiinnosta. Ja ihan samalla linjalla olen edelleen. Mikään teennäinen ei nappaa.

Nyt Suomessa ollessani olen ikäväkseni pannut merkille, että taas on ihmisillä paljon tekoa yllä. Ja nyt en puhu pukeista, vaikka se ajankohtaan sopisikin, vaan ihan tavallisista tytöistä ja naisista. Jokaisen trendikkään naisen naamaan on vedelty tekorusketus, luomille liimattu tekoripset, hiuksia jatkettu tekolisäkkeillä ja kynsissä on tekokynnet. Teko!

En toki halua lähteä syyllistämään, jotkut teko-osat voivat olla hienojakin, jos ne on hyvällä maulla laitettu. Olen itsekin kerran laittanut tekokynnet. Ne pilasivat omani ja kesti kaksi vuotta kasvattaa takaisin entiset kynteni. Kerran laitoin myös tekorusketuksen ja naamani ja raajani oli täynnä raitoja ja läikkiä. Tekohiuksia en ole kokeillut ja tekoripsiä en edes uskaltaisi, sillä hipiäni on niin herkkä, että varmasti saisin heti jonkun allergisen reaktion tekoripsiin laitettavista liimoista. Olen mieluummin aito ja  terve ja hyvännäköinen, sillä harvoin teko pukee ketään.

Mikä minua on välillä ihmetyttänyt, on se seikka, että monet viimeisen päälle viritetyt naikkoset kulkevat käsipuolessaan luonnontilaan jätetty mies. Kontrasti on suuri. Olen keskutellut asiasta ystävieni kanssa ja osa epäilee, etteivät miehet aina edes huomaa, että heidän naisensa on teko. Vasta kun tekoripset on riisuttu, mies kyselee, onko tyttöystävä käynyt kampaajalla.

Suomessa tekous on silti vielä hillittyä. Jo Ruotsissa tekoja on paljon enemmän ja heidän tekoutensa paljon laaja-alaisempaa. Olen vierailuni aikana katsonut yhtä suosikkiohjelmaani nimeltä Ruotsin miljonääriäidit - varmasti moni teistäkin on viettänyt aikaa laatuohjelman parissa - ja miljonääriäidithän ne vasta ovat tekoja. On tekotissejä, tekohuulia, tekohampaita jopa tekokädet. Tekous ja raha on vaarallinen yhdistelmä.

Olen koittanut miettiä, mistä tiettyjen vaaleaverikköjen taipumus tekouteen voi johtua. Uskon, että jos elää maassa, jossa kaikki ovat päivettyneitä pitkäsäärisiä blondeja, haluaa sitä erottua jotenkin edukseen ja olla vielä vähän päivettyneempi ja blondimpi ja pitkäsäärisempi. Äkkiä siitä voi tulla paha pakkomielle ja kova kierre, josta on vaikea hypätä pois. Ellei sitten ole jo pienestä pitäen oppinut välttämään tekoa. Teko!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Luopumisen mestari


Meillä isi on aina käskenyt syödä lautasen tyhjäksi. Eikä vain lautasta vaan koko jääkaapin. Juuri äsken sain kehut, kun söin loput siskonmakkarakeitosta, niin, että saatiin keittokattila vihdoinkin pois jääkaapista. Inspiraation keittoon isi sai pakkasessa olleesta persiljasta, joka oli saatava sieltä pois tilaa viemästä.

Jotakuta isin ajattelutapa voi huvittaa. Minä otan sen mitä suurimmalla vakavuudella. Olen esimerkiksi nyt vanhemmilla vieraillessani tuntenut velvollisuudekseni syödä loppuun kaikki avatut keksipaketit ja suklaalevyt ja hyvin olen tehtävässäni onnistunutkin.

Minulla poissyöminen ulottuu myös muihin asioihin kuin ruokaan. Haluan eliminoida ympäriltäni kaiken turhan. Olen pienestä pitäen harrastanut luopumista. Aina aika-ajoin pääni tarvitsee puhdistautumista ja parhaiten se onnistuu heittämällä pois kaikki turhat ja usein myöhemmin tarpeelliseksi todetut romut. Ekaluokkalaisena luovuin pehmoeläimistäni. Annoin niistä suurimman osan onneksi kaverilleni, jolta saatoin hakea eläimet takaisin, kun ikävä yllätti.

Myöhemmin luovutettavien listalla on ollut kasapäin cd-levyjä, kirjoja, koriste-esineitä ja vaatteita. En uskalla edes arvioida luovutettujen vaatteiden määrää. Ja kuinka usein olenkaan joutunut ostamaan ihan vastaavan vaatteen tilalle. Mutta se on ollut aina sen arvoista. Sieluni on uusiutunut ja samalla myös vaatekaappi.

Taas olen luopumiskierteessä. Yleensä sen huomaa siitä, että huoneeni on kauheassa sotkussa. Heitän kaikki tavarat lattialle ja käyn ne esine kerrallaan läpi. Kaikki, mikä ei läpäise seulaani menee kirppikselle, huuto.nettiin, kaverille lahjaksi tai UFF:n laatikkoon. Roskiin en yleensä heitä kuin vain kaikkeista säälittävimmät romut.

Jälleen kerran olen vannonut, etten osta mitään uutta tilalle. Tällä kertaa lupaus on tavallista helpompi pitää, sillä minulla ei ole kerrassaan yhtään ylimääräistä rahaa tuhlattavana, ellen nyt sitten satu tienaamaan myymistäni romuista yllättäviä summia. Toivon, ettei näin käy. Olen nimittäin erittäin hyvä luopumaan myös ylimääräisestä rahasta. Se häiritsee mieltäni vähintään yhtä paljon kuin turha tavara.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Terveiset tarkkailijan paratiisista

Olen juuri Frankfurtin lentokentällä, tarkkailijan paratiisissa. Lentokentät ovat parhaita paikkoja seurata toisia ihmisiä, arvailla heidän alkuperäänsä ja elämäntarinoitaan. Tämä on nyt kolmas kenttä tällä reissulla ja neljäs onkin sitten kotoisa Helsinki-Vantaa.

Lusaka-Addis Abeba lentoa odotellessa porukka oli varsin tummahipiäistä muutamalla kovaäänisesti räkivällä kiinalaisella maustettuna. Addis Abeba-Frankfurt lennolle oli menossa jo hieman värikkäämpää porukkaa, joukossa muutama muu suomalainenkin.

Silmäni ovat aivan erikoisen harjaantuneet suomalaisten kanssasisarten ja -veljien bongailuun. Suomalaisen tunnistaa yleensä parhaiten vähän, tai välillä aika paljonkin, juntista pukeutumistyylistä. Tällä kertaa tuijottelin blondia tyttöä, jolla oli turkoosit kukka-glitter-kettinki-tennarit ja olin saman tien vakuuttunut hänen kansalaisuudestaan. Hymyilin typerille kengille, kunnes katsoin omiani. Punaruskean hiekkapölyn peittämät puna-valkoiset kenkäni näyttivät jokseenkin järkyttäviltä, eikä asiaa auttanut yhtään niiden sisältä pilkistävät turkoosit sukat. Juntti mikä juntti. Luulen, että suomalaistyttö tunnisti myös minut, mutta pysyimme molemmat varmuuden vuoksi hiljaa.

Toinen suosikkiarvailunkohteeni on ensilentäjät. Heitä oli Lusakasta lähteneellä lennolla arvatenkin aika paljon, sillä sen verran kiihkeästi ihmiset ottivat itsestään kuvia istumassa lentokoneessa, seisomassa lentokoneessa, vieruskaverin kanssa lentokoneessa ja yleiskuvaa tästä koko kaaoksesta.

Frankfurtin koneeseen menijöitä tarkkaillessani näkökenttääni osui yhtäkkiä suuri järjestäytnyt joukko ensikertalaisia. Tunnistin heidät erikoisesta pukeutumisesta. Päälle oli puettu kaikki mahdolliset lämpimännäköiset vaatteet leopardikuosisesta toppatakista raidalliseen villapipoon. Loput vaatteista oli sullottu kätevästi muovikasseihin. Ensilentäjien kasvoista paistoi pelko ja uteliaisuus.

Yhdellä matkalaisella oli lista, jossa oli kaikkien ensikertalaisten nimet ja syntymäajat. Siitä huomasin, että suurin osa oli alaikäisiä. Viisumivirkailijan hälytyskelloni alkoivat soida ja epäilin heti ihmiskauppaa, kunnes huomasin listaa kantavan miehen kädessä IOM:n kassin. Pakolaisia siis.

Lufthansan lentokenttävirkailija varmisti huomioni todenperäisyyden pahoittelemalla edessäni seisovalle naiselle, että hänen vieressään tällä lennolla istuisi somalipakolainen. Mikä valitettava kohtalo. Itse toivoin viereeni omaa pakoilaislasta, mutta sainkin seuraksi kaksi metrisen norjalaisherran, joka luki sivistyneesti romaania. Hänen edessään oli maastokuvioisella Arizona-lippiksellä varustettu amerikkalainen, joka oli hyvin keskittynyt Bruce Willisillä tähditettyyn action-leffaan. Sitä katsoessan hän laski tuolinsa niin alas, ettei norjalainen enää mahtunut penkkiinsä.


Samaan aikaan koitin itse häivyttää omaa kansallisuuttani piilottamalla kenkäni edessäistuvan aasialaismiehen penkin alle ja lukemalla vuoroin englanninkielistä, vuoroin saksankielistä lehteä. Pian penkkiinsä puserruksiin jäänyt norjalaismies kääntyi puoleeni ja sanoi: "I think I have to change my place". Johon minä "I totally understand", johon hän, "The guy must be American", johon minä, "Yes". 

Paljastuikin, etten ollut ainoa kansalaisuustarkkailija lennolla. Myöhemmin kävi vielä ilmi, että norjalainen oli käyttänyt samaa hämäystekniikkaa kuin minä. Hän ei ollutkaan norjalainen vaan kanadalainen, joka luki muita tarkkailijoita hämmentääkseen norjankielistä romaania.

torstai 31. lokakuuta 2013

Rusketus pelastaa kaiken


Aina ulkomailla asuessani minulle on ollut hyvin tärkeää se, että näytän hyvältä kotimaassa vieraillessani. Jos on kesäaika, olen aina ottanut tuntitolkulla aurinkoa piilottaakseni muutaman talven aikana kertyneen lisäkilon ja suklaan syönnistä naamaan puhjenneet finnit. Talvella solarium ja aurinkoraidat ovat ajaneet saman asian. Myös hyvää meikkiä ja uusia merkkivaatteita en ole koskaan väheksynyt.

Miksi sitten on niin tärkeä näyttää hyvältä, kun menee kotiin? Ihmisen on totta kai todistettava ystävilleen ja sukulaisilleen, että teki oikean valinnan lähtiessään ulkomaille. Että elämä on nyt jotenkin parempaa ja rikkaampaa ja kuinka se oikein säihkyy ulkoisesta olemuksestakin.

Jos näin ei ole, niin sitten on aivan erityisen tärkeää näyttää entistä paremmalta välttääkseen ikävään sävyyn kysytyt kysymykset siitä, kuinka siellä ulkomailla on oikein pärjätty. Kauhtuneet vaatteet, kalpea naama ja sotkuinen tukka eivät vakuuta, vaikka kuinka sanoisit rahatilanteen ja elämänlaadun olevan kohdallaan.

Asuessani Ruotsissa muistan kerran ostaneeni uusia merkkivaatteita ennen Suomeen menoa. Halusin näyttää yhtä tyylikkäältä kuin muotitietoiset ruotsalaisblondit. Mennessäni tapaamaan ystäviäni Helsingin keskustaan laitoin oikein korkokengät, vaikka en ollut ikinä pitänyt niitä Ruotsissa. Ystäväni eivät ilmeisesti huomanneet panostustani, sillä he totesivat yhteen ääneen, etten ollut yhtään muuttunut puolessa vuodessa. Olin pettynyt.

Nyt ollessani täällä Sambiassa aloin alitajuisesti taas valmistautumaan tulevaan Suomen matkaani ottamalla aurinkoa. Ystäväni huomasi heti rusketukseni. Paljastin auringonoton syyn ja löysin kohtalotoverin. Niin ikään Ruotsissa asunut ystäväni kertoi menneensä aina suihkurusketukseen ennen Suomen matkaa. Joskus suihkurusketukseen säästäminen johti muutaman päivän nälkäkuuriin, mutta oli sen arvoista. Suomen lomakuvissa kameraa katsoi kauniisti päivettynyt ja selvästikin menestynyt ja onnellinen nuori nainen. Sellainen, jolta yritän nyt itsekin näyttää.