tiistai 12. marraskuuta 2013

Terveiset tarkkailijan paratiisista

Olen juuri Frankfurtin lentokentällä, tarkkailijan paratiisissa. Lentokentät ovat parhaita paikkoja seurata toisia ihmisiä, arvailla heidän alkuperäänsä ja elämäntarinoitaan. Tämä on nyt kolmas kenttä tällä reissulla ja neljäs onkin sitten kotoisa Helsinki-Vantaa.

Lusaka-Addis Abeba lentoa odotellessa porukka oli varsin tummahipiäistä muutamalla kovaäänisesti räkivällä kiinalaisella maustettuna. Addis Abeba-Frankfurt lennolle oli menossa jo hieman värikkäämpää porukkaa, joukossa muutama muu suomalainenkin.

Silmäni ovat aivan erikoisen harjaantuneet suomalaisten kanssasisarten ja -veljien bongailuun. Suomalaisen tunnistaa yleensä parhaiten vähän, tai välillä aika paljonkin, juntista pukeutumistyylistä. Tällä kertaa tuijottelin blondia tyttöä, jolla oli turkoosit kukka-glitter-kettinki-tennarit ja olin saman tien vakuuttunut hänen kansalaisuudestaan. Hymyilin typerille kengille, kunnes katsoin omiani. Punaruskean hiekkapölyn peittämät puna-valkoiset kenkäni näyttivät jokseenkin järkyttäviltä, eikä asiaa auttanut yhtään niiden sisältä pilkistävät turkoosit sukat. Juntti mikä juntti. Luulen, että suomalaistyttö tunnisti myös minut, mutta pysyimme molemmat varmuuden vuoksi hiljaa.

Toinen suosikkiarvailunkohteeni on ensilentäjät. Heitä oli Lusakasta lähteneellä lennolla arvatenkin aika paljon, sillä sen verran kiihkeästi ihmiset ottivat itsestään kuvia istumassa lentokoneessa, seisomassa lentokoneessa, vieruskaverin kanssa lentokoneessa ja yleiskuvaa tästä koko kaaoksesta.

Frankfurtin koneeseen menijöitä tarkkaillessani näkökenttääni osui yhtäkkiä suuri järjestäytnyt joukko ensikertalaisia. Tunnistin heidät erikoisesta pukeutumisesta. Päälle oli puettu kaikki mahdolliset lämpimännäköiset vaatteet leopardikuosisesta toppatakista raidalliseen villapipoon. Loput vaatteista oli sullottu kätevästi muovikasseihin. Ensilentäjien kasvoista paistoi pelko ja uteliaisuus.

Yhdellä matkalaisella oli lista, jossa oli kaikkien ensikertalaisten nimet ja syntymäajat. Siitä huomasin, että suurin osa oli alaikäisiä. Viisumivirkailijan hälytyskelloni alkoivat soida ja epäilin heti ihmiskauppaa, kunnes huomasin listaa kantavan miehen kädessä IOM:n kassin. Pakolaisia siis.

Lufthansan lentokenttävirkailija varmisti huomioni todenperäisyyden pahoittelemalla edessäni seisovalle naiselle, että hänen vieressään tällä lennolla istuisi somalipakolainen. Mikä valitettava kohtalo. Itse toivoin viereeni omaa pakoilaislasta, mutta sainkin seuraksi kaksi metrisen norjalaisherran, joka luki sivistyneesti romaania. Hänen edessään oli maastokuvioisella Arizona-lippiksellä varustettu amerikkalainen, joka oli hyvin keskittynyt Bruce Willisillä tähditettyyn action-leffaan. Sitä katsoessan hän laski tuolinsa niin alas, ettei norjalainen enää mahtunut penkkiinsä.


Samaan aikaan koitin itse häivyttää omaa kansallisuuttani piilottamalla kenkäni edessäistuvan aasialaismiehen penkin alle ja lukemalla vuoroin englanninkielistä, vuoroin saksankielistä lehteä. Pian penkkiinsä puserruksiin jäänyt norjalaismies kääntyi puoleeni ja sanoi: "I think I have to change my place". Johon minä "I totally understand", johon hän, "The guy must be American", johon minä, "Yes". 

Paljastuikin, etten ollut ainoa kansalaisuustarkkailija lennolla. Myöhemmin kävi vielä ilmi, että norjalainen oli käyttänyt samaa hämäystekniikkaa kuin minä. Hän ei ollutkaan norjalainen vaan kanadalainen, joka luki muita tarkkailijoita hämmentääkseen norjankielistä romaania.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti