En sitten ole kirjoittanut tänne blogiin kohta kuukauteen. Ei ole ollut kerrassaan mitään sanottavaa, pelkkää kuvattavaa vaan. Kuten tarkkasilmäiset ovat jo huomanneet, olen ollut huolestuttavan ahkera päivittelemään kuvablogiini ja instagrammiin. Kuvauskiihkoni on jo kauan sitten ylittänyt kaikki normaaliuden ja säädyllisyyden rajat. Kuvia syntyy ihan joka päivä, pahimpina useita satoja. Mitä en saa järkkäriin talteen, sen kuvaan iPhonella.
Ajattelen kuvia aamusta iltaan ja öisin nään niistä unia. Auton ikkunalasin läpi tähyilen uusia kuvauspaikkoja, netistä katselen toisten hienoja otoksia, kirjastosta lainaan valokuvakirjoja, kaupungilla piipahdan valokuvanäyttelyyn, illalla leikkaan kotona lehdistä kuvia talteen, kadulla kulkiessa silmäilen kuvauksellisia ihmisiä, pahimman kuvauskiiman iskiessä hypin pöydille, konttaan lattialla, kyykin pusikoissa ja välillä poseeraan itsekin kameralle.
Jotta tämä ei nyt menisi ihan pelkäksi tekstiksi, niin tässä toissa viikonloppuinen maakuntamatkamme äitini tallentamana. Ei lisättävää. Kirjoitan sitten niitä syvällisiä vaikka ensi kerralla.
