Julkinen anteeksipyyntöni

Sanomattakin on selvää, että koko tähänastinen "kesä" on ollut poikkeuksellisen surkea. Pohjanoteeraus nähtiin nyt viikonloppuna. Sää tänä juhannuksena oli yhtä hyvä kuin viime jouluna.

Aluksi otin Sään rettelöinnin henkilökohtaisena loukkauksena. En voinut ymmärtää, miksi minua, Suomeen viimein asettumaan pyrkivää ihmistä, kohdeltiin näin rumasti. Välillä tuntui, että Sää piti minua suorastaan pilkkanaan. Aina kun pukeuduin asianmukaisesti toppatakkiin ja kaulaliinaan, aurinko rynni heti esiin ja sai hikikarpalot karkailemaan ohimoilleni. Sitten kun heitin takkini nurkkaan, tuli jostakin jäätävä tuuli ja sade, joka sai minut jähmettymään siihen paikkaan.

Ryvettyäni aikani itselsäälissä ja raekuuroissa, aloin ajatella asiaa tarkemmin. Ehkä olinkin itse kieroiluillani saanut sään sijoiltaan. Olinhan jo vuoden ajan onnistunut pakoilemaan talvea ja nyt siitä rankaistiin.

Suomen säihin verrattuna Sambiassa oli aina kesä. Mutta erityisen kuuma kesä oli loka-marraskuussa ja sen jälkeen alkava sadekausikin oli verraten lämmin. Maaliskuussa ennen sambialaisen talven alkua oli jälleen lyhyt kuuma kausi. Vietin siis koko "talven" lähinnä bikiineissä ja vakiovarusteeni kaupungille lähdettäessä olivat mekko ja sandaalit. Virheellisesti kuvittelin tämän jatkuvan myös Suomessa, mutta ei.

Pääsiäisen aikaanhan täällä rikottiin lämpöennätyksiä, mutta kyllä vaan säät muuttuivat, kun lentokoneeni renkaat tömähtivät Helsinki-Vantaan kentälle juuri vapun alla. Jäi vappu monilta juhlimatta, kun ulos ei kerta kaikkiaan kehdannut mennä. Sama tapahtui taas juhannuksena. Ja syy oli vain ja ainoastaan minun ja oman itsekkään sääkikkailuni. (Tosin minua voi myös kiittää siitä, että tänä juhannuksena hukkuneita oli poikkeuksellisesti vain yksi).

Ajattelinkin käyttää nyt tätä kanavaa julkiseen anteeksipyyntöön. Olen pahoillani, että näin törkeästi provosoin säätä pakenemalla kaukomaille ja aiheutin tällaisen kurjuuden tänne kesää pitkään odottaneeseen Pohjolaan. Anteeksi. Olen tästä syvästi pahoillani ja olenkin aloittanut neuvottelut Sään kanssa, jotta saisimme edes heinä-elokuuksi jokusen hellepäivän. Sää ei ole helppo leppyyteltävä, mutta en aio luovuttaa. Pyydän teiltä kuitenkin kärsivällisyyttä kesän odotukseen.

Kuten olette huomanneet, laitoin tähän oheen muutaman iloluonteisen Juhannus-kuvan, joista välittyy hyvin keskikesän juhlan ilo ja kauneus. Äitini onneksi lohdutti, että monissa lapsuuteni juhannus-kuvissa hallitseva elementti oli Rukkan sadetakit, että ei se ennenkään aina täydellistä ollut...

Kyseiset kuvat ovat siinäkin mielessä legendaarisia, että olen kuvannut ne ensi kertaa RAW:na. (No nyt ei-kamera-friikit putos kärryiltä, sorry). Editointi olikin aika jännää, vaikka mitään en siitä vielä ymmärtänytkään. Aion kuitenkin laittaa pian lisää juhannus-, mökki- ja muita kuvia sisarblogiini, joka on tässä vuoden aikana vaihtanut nimeään ja teemaansa varmaan jo viisi kertaa, mutta tällä hetkellä kantaa tällaista nimeä: Picture Diary by Laura. Koitan panna sinne oikein kauniita kuvia ja toivon, jospa se sääkin siitä ilostuisi.

Ps. Voitin perinteiseen tapaani Vasikkasaaren Juhannusjuhlien naisten tikanheiton tuloksella 34. Tällä kertaa palkinnoksi tuli Ivana Helsingin ihana laukku. Tikanheittotaito kulkee meillä suvussa, sillä äitini oli kisassa toinen ja isi miesten sarjassa kolmas. He saivat keittokirjan ja viinaa.