"Jos ei muuta, niin se oli ainakin hieno kokemus!"
Näin saa usein kuulla ihmisiltä, jotka yrittävät peitellä omia tai toistensa toilailuja. Salakavalasti kokemuksista, huonoistakin sellaisista, on tehty positiivinen asia. Ollakseen jotakin, ihminen tarvitsee kokemuksia. Ihan millaisia vaan. Matkustelemme, harrastamme, seurustelemme, vaihdamme työtä ja asuinpaikkaa, koska haluamme kokemuksia. Kokemuksia arvostetaan! Pitää olla kokenut!
Kun olin 18-vuotias kotona asuva urheilijatyttö, tunsin loputonta ahdistusta kokemattomuudestani. Minulla ei ollut yhtään poikaystävää, en ollut ikinä juonut alkoholia niin paljon, että olisi mennyt muisti, en ollut ikinä saanut yhtään fritsua, en ollut koskaan liftannut tai ollut interrailillä, ujostelin ulkomaalaisia ihmisiä, pelkäsin puhua vieraita kieliä. Olin kokematon, olin nössö.
Kun ympäristöni leuhki seksikumppaneillaan, kännisekoiluillaan, ulkomaalaisilla kavereillaan, matkoillaan ja kaikella jännittävällä, mikä minun elämästäni selvästikin puuttui, päätin alkaa kokemaan. Koska olin niin kokematon, minulla ei ollut kerrassaan mitään menetettävää. Mitä tahansa tein, sain heti miljoona uutta kokemusta. Ja kokeilin lähes kaikkea, mitä kokeilla voi. Seurasi vuosien kokemusten kierre.
Olen tähän astisen elämäni aikana harrastanut koripalloa, haavipalloa, luistelua, yleisurheilua, balettia, street-tanssia, salsaa, reggatonia, afro-tanssia, juoksua, joogaa, kuntosalia, jumppia, melontaa, öljyvärimaalausta, valokuvausta, postimerkkien keräilyä, kirjoittamista, teatteria, käsitöitä, sähköurkujen soittoa, leipomista, vapaaehtoistöitä...
Olen ollut töissä siivoojana, kenkämyyjänä, varastotyöntekijänä, pizzanpaistajana, pesulatyöntekijänä, koripallovalmentajana, verkkokaupan asiakaspalvelussa, puhelinhaastattelijana, tv-shopin asiakaspalvelussa, viisumivirkailijana, vapaaehtoisena festivaalityöntekijänä, toimitusharjoittelijana, toimittajana, vapaaehtoisena kansalaisjärjestön viestintäihmisenä, kuvaajana, kirja-arvostelijana ja toimitussihteerinä...
Olen asunut Suomessa, Ruotsissa, Nigeriassa ja Sambiassa; lukenut ruotsia, englantia, saksaa, ranskaa ja espanjaa; opiskellut lehtijournalismia, kansainvälisiä suhteita, ihmisoikeuksia, antropologiaa, tiedotusoppia ja hieman sosiaalityötä; deittaillut suomalaista, ruotsalaista, liberialaista, nigerialaista, pakistanilaista, tansanialaista, ranskalaista ja sambialaista miestä.
Näitä listoja voisi jatkaa loputtomiin. Ja kaikki ne todistavat, että minua voi jo liioittelematta kutsua kokeneeksi. Olen utelias luonne ja mieluummin otan selvää kuin jossittelen. Usein kokemuksia hankkiessani olen tosin jo tiennyt, ettei tästä tulee mitään, mutta niin vaan olen jatkanut, jotta ei sitten jälkikäteen harmittaisi, että elämässä olisi jäänyt jotakin kokematta.
Ehkä se on osa aikuistumista, mutta en tarvitse enää yhtään kokemusta. En enää tarvitse mitään uusia harrastuksia, titteleitä tai poikaystäviä tunteakseni olevani joku. Olisin voinut tehdä asiat helpomminkin, kypsyä rauhassa ja kasvaa omaksi itsekseni vähemmilläkin kokemuksilla. Mutta en kadu kokemuksiani. Kokemukset opettavat. Toiset vaan tarvitsevat niitä enemmän kuin toiset.
Oma kokemuskiintiöni on nyt kuitenkin täynnä. Enää en aio kokea mitään, aion vaan elää.
Näin saa usein kuulla ihmisiltä, jotka yrittävät peitellä omia tai toistensa toilailuja. Salakavalasti kokemuksista, huonoistakin sellaisista, on tehty positiivinen asia. Ollakseen jotakin, ihminen tarvitsee kokemuksia. Ihan millaisia vaan. Matkustelemme, harrastamme, seurustelemme, vaihdamme työtä ja asuinpaikkaa, koska haluamme kokemuksia. Kokemuksia arvostetaan! Pitää olla kokenut!
Kun olin 18-vuotias kotona asuva urheilijatyttö, tunsin loputonta ahdistusta kokemattomuudestani. Minulla ei ollut yhtään poikaystävää, en ollut ikinä juonut alkoholia niin paljon, että olisi mennyt muisti, en ollut ikinä saanut yhtään fritsua, en ollut koskaan liftannut tai ollut interrailillä, ujostelin ulkomaalaisia ihmisiä, pelkäsin puhua vieraita kieliä. Olin kokematon, olin nössö.
Kun ympäristöni leuhki seksikumppaneillaan, kännisekoiluillaan, ulkomaalaisilla kavereillaan, matkoillaan ja kaikella jännittävällä, mikä minun elämästäni selvästikin puuttui, päätin alkaa kokemaan. Koska olin niin kokematon, minulla ei ollut kerrassaan mitään menetettävää. Mitä tahansa tein, sain heti miljoona uutta kokemusta. Ja kokeilin lähes kaikkea, mitä kokeilla voi. Seurasi vuosien kokemusten kierre.
Olen tähän astisen elämäni aikana harrastanut koripalloa, haavipalloa, luistelua, yleisurheilua, balettia, street-tanssia, salsaa, reggatonia, afro-tanssia, juoksua, joogaa, kuntosalia, jumppia, melontaa, öljyvärimaalausta, valokuvausta, postimerkkien keräilyä, kirjoittamista, teatteria, käsitöitä, sähköurkujen soittoa, leipomista, vapaaehtoistöitä...
Olen ollut töissä siivoojana, kenkämyyjänä, varastotyöntekijänä, pizzanpaistajana, pesulatyöntekijänä, koripallovalmentajana, verkkokaupan asiakaspalvelussa, puhelinhaastattelijana, tv-shopin asiakaspalvelussa, viisumivirkailijana, vapaaehtoisena festivaalityöntekijänä, toimitusharjoittelijana, toimittajana, vapaaehtoisena kansalaisjärjestön viestintäihmisenä, kuvaajana, kirja-arvostelijana ja toimitussihteerinä...
Olen asunut Suomessa, Ruotsissa, Nigeriassa ja Sambiassa; lukenut ruotsia, englantia, saksaa, ranskaa ja espanjaa; opiskellut lehtijournalismia, kansainvälisiä suhteita, ihmisoikeuksia, antropologiaa, tiedotusoppia ja hieman sosiaalityötä; deittaillut suomalaista, ruotsalaista, liberialaista, nigerialaista, pakistanilaista, tansanialaista, ranskalaista ja sambialaista miestä.
Näitä listoja voisi jatkaa loputtomiin. Ja kaikki ne todistavat, että minua voi jo liioittelematta kutsua kokeneeksi. Olen utelias luonne ja mieluummin otan selvää kuin jossittelen. Usein kokemuksia hankkiessani olen tosin jo tiennyt, ettei tästä tulee mitään, mutta niin vaan olen jatkanut, jotta ei sitten jälkikäteen harmittaisi, että elämässä olisi jäänyt jotakin kokematta.
Ehkä se on osa aikuistumista, mutta en tarvitse enää yhtään kokemusta. En enää tarvitse mitään uusia harrastuksia, titteleitä tai poikaystäviä tunteakseni olevani joku. Olisin voinut tehdä asiat helpomminkin, kypsyä rauhassa ja kasvaa omaksi itsekseni vähemmilläkin kokemuksilla. Mutta en kadu kokemuksiani. Kokemukset opettavat. Toiset vaan tarvitsevat niitä enemmän kuin toiset.
Oma kokemuskiintiöni on nyt kuitenkin täynnä. Enää en aio kokea mitään, aion vaan elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti