En ole ikinä liiemmin juhlinut ystävänpäivää. Ala-asteella muistan ostaneeni parille kaverille
muutamalla markalla jotain rihkamaa Tiimarista. Yläasteella piti kerätä
paperiseen sydämeen nimmareita kaikilta halaamiltaan tyypeiltä, mutta itse lähinnä
pakoilin käytävien nurkissa ja sydämeni jäi tyhjäksi. Lukiossa kannoin ystävänpäivänä
vihreää t-paitaa, se oli merkki siitä, että oli sinkku. Myöhemmin, jos minulla
jotain suhteita oli, niin ne usein ehtivät loppua jo hyvissä ajoin ennen ystävänpäivää.
Niinpä mitään ystävänpäivätraditioita ei päässyt syntymään.
Tämä ystävänpäivä
onkin siis ollut yksi ikimuistoisimmista: sain hyvää palvelua Sambian
maahanmuuttovirastossa. Kuka on siellä käynyt, tietää, että hyvä palvelu tai palvelu yleensäkin on siellä kiven takana. Olen käynyt kyseisessä virastossa nyt tämän vuoden aikana lähes
viikoittaan ja käsikirjoitus on ollut joka kerta sama:
1. Tarkastan
vanhasta hajonneesta kirjasta, josko sinne olisi laitettu nimeni ja
oleskelulupani olisi valmis.
2. Nimeä ei ole
kirjassa, joten marssin tiskille 7, jossa hymytön naisvirkailija patistaa minua
katsomaan kirjasta vielä toisen kerran.
3. Katson
kuuliaisena kirjasta vielä toistamiseen, mutta nimeä ei edelleenkään näy.
4. Nainen pyytää
katsomaan vielä toisestakin kirjasta ja koska nimeä ei ole sielläkään, hän ohjaa
minut tiskille 13, jossa valmiita oleskelulupia annetaan.
5. Oleskelulupia
jakava mies käy läpi pari mappia ja sanoo, ettei lupa ole siellä.
6. Menen takaisin
tylyn naisen tiskille. Hän soittaa kolleegalleen ja sanoo, että hakemus onkin
jäänyt yläkertaan, eikä sitä ole vielä käsitelty ollenkaan ja pyytää minua
menemään tiskille 14.
7. Tiskillä 14
maahanmuuttoviraston mukavin ja pätevin virkailija laittaa uuden leiman
passiini ja pyytää tulemaan ensi viikolla uudestaan, silloin lupa on varmasti
jo valmis.
Tätä näytelmää
olemme näytelleet tänä vuonna jo valehtelematta 5 kertaa. Tänään kaikki meni kuitenkin toisin.
Nimeä ei tietenkään ollut edelleenkään kirjassa, eikä lupa ollut vieläkään
valmis, mutta skippasimme tällä kertaa monta turhaa vaihetta. Naisvirkailijan
huulilla oli hento hymyntapainen, kun hän katsoi passiani ja laittoi siihen
itse muitta mutkitta leiman ja käski tulla kuukauden kuluttua uudestaan, siis
ei viikon vaan kuukauden!
Olin hieman
häkeltynyt asioiden nopeasta ja ongelmattomasta sujumisesta, kunnes hoksasin
syyn naisvirkailijan hyväntuulisuuteen. Hänen työpöydällään oli jumalattoman
kokoinen kimppu punaisia ruusuja. Virkailija ei selvästikään jaksanut juoksuttaa
minua ympäri virastoa, vaan varmasti jo mietti ystävänpäivädeittejään.
Kiitin hiljaa
mielessäni ystävänpäivää. Vaikka ei itse kyseistä päivää juhlistaisikaan, niin
silti ystävänpäivällä voi olla varsin hyviä seurauksia. Joten siis hyvää
ystävänpäivää itse kullekin!
Tämä kuva ei liity tekstiin mitenkään, mutta arvelin
lukijoiden arvostavan hymysuisia sydämiä.
Ja PS. Sain kyllä
tänään myös yhden hopeaketjun. Siihen olin saanut jo muutama päivä sitten
ankka-riipuksen. Juu luit ihan oikein. Olen siis tavannut toisen yhtä
epäromanttisen ihmisen, joka ostelee minulle ankkoja sydämien sijaan. Arvostan.
Aikas muikeita hymyjä pipareilla. Siis ankkoja. Toivottavasti pysyy tuo ankka-teema kuitenkin vain koruissa. Kivasti kirjoitettu tuo ensimmäinen pala. Ihan semmoista sinua itseäsi.
VastaaPoistaKiitos kiitos :)
VastaaPoista