sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Koristelua

Jokasunnuntaiset koriskuulumiset Lusakasta. Tänään oli ensimmäinen liigapeli Hot Spursia vastaan. Vastustaja osoittautui aika heppoiseksi ja voitto irtosi yli 30 pisteen marginaalilla. Itse en oikein vieläkään tuntunut osuvan koriin, mutta muutaman pisteen sentään sain tehtyä tällä kertaa. Karri oli ikuistamassa peliä ja tässäpä siis muutama kuva todistusaineistoksi siitä, että olin kentällä. Virallista pelipaitaa mulla ei ainakaan vielä ollut. Aluksi unohdimme teipata numeron paitani selkään ja niinpä sainkin teknisen virheen siitä hyvästä, että pelasin ilman numeroa. Pian sain kuitenkin vanhan pelinumeroni 9:n selkään ja pelit jatkui.


 Lämppäämässä. Suzie ja Thanzo vasemmalla.

 Rakkain ja pitkäaikaisin pelinumeroni ysi teipattuna selkään.




Tänkin taisin heittää ohi. Pelinumerokin 
näköjään vaihtunut ysistä ykköseksi.

Koriksen pelaamisen lisäksi olen tällä viikolla leikkinyt valokuvaajaa ja kuvaillut erinäisiä tapahtumia ja ihmisiä. Yhdellä kaverillani on täällä mainostoimisto/valokuvausstudio ja olen tehnyt hieman töitä hänelle. Olenkin ihan fiiliksissä kuvaamisesta ja opin koko ajan lisää. Kuvamateriaalia näistä kuvaussessioista on nähtävissä enkunkilisessä sisarblogissa.

2 kommenttia:

  1. Onpas hauska nähdä euroopan vahvistus kentällä! Otteet näyttää vauhdikkailta. Et taida osata ommella jostain kankaasta sitä ihanaa ysiä paitaan.

    VastaaPoista
  2. Kivaa oli kyllä olla kentällä. Taidan jättää ompelut muille, teipit riittäköön. Koriskengät ois kyl kivat...

    VastaaPoista