Toisenlaiset prioriteetit

Ollakseni rehellinen on mainittava, että uusi kotini on vähän eri standardia kuin ne asunnot, joissa olen asunut aiemmin. Kaikki tarpeellinen löytyy kyllä täältäkin ja vuokra on ihan naurettavan pieni, mikä lohduttaa paljon.

Joka tapauksessa olin vähän hämmentynyt ekana iltana tänne asettuessani. Ensinnäkin, tullessani portista sisään, odotin jonkinlaista kukkaloistoa ja säihkettä, sillä tiesin, että samalla tontilla asuu puutarhuri. Pihalla minua odotti kuitenkin pelkkää kuivaa heinää, pari puuta ja yksi tiensä päähän tullut minibussi. 

Pihan ehdoton vetonaula: rikkinäinen minibussi.

Kun pääsin sisälle taloon ja avasin jääkaapin, oli se puoliksi jään peitossa ja hyvin likainen. Mikä hauskinta jääkaapin ovi myös putosi paikoiltaan, eikä sitä ollut ihan yksinkertaista saada takaisin. Otin jään määrän ja oven putoamisen merkkinä korkeammalta taholta ja päätin sulattaa jääkaapin saman tien. No siitä seurasi tietysti se, että ämpäriviritykseni eivät ihan toimineet, vaan aamulla kämpän lattia lainehti vettä. No onneksi on kivilattia ja siivoustarvikkeetkin löytyi.

Keittiössä on tiettyä mökkihenkeä. Keskellä surullisenkuuluisa jääkaappi.

Toisen mielenkiintoisen huomion tein vessassa, jossa vedet tulee putkien läpi lattialle. Olen nyt laitellut sinne jogurttipurkkeja niihin kohtiin, joihin vesi useimmiten lentää. Korjaaja on tulossa. Joskus. Myös pistorasiat ovat omaa luokkaansa. Makuuhuoneessani töpseliä ei sovi työntää kunnolla pistorasiaan, vaan se täytyy jättää vähän ulos roikkumaan, jotta sähkö virtaa.

Mutta kaiken kaikkiaan kotini on jollain kumman tavalla alkanut tuntua kotoisalta. Erityisesti pikkuterassi, jossa söin tänäänkin aamupalaa. Olen ottanutkin täällä asumiseni mökkeilyn kannalta. Eihän mökilläkään kaikki aina ole niin justiinsa ja silti voi nauttia ja rentoutua. Ja silmä kyllä tottuu nopeasti. Tämän maan hirveimmät julkiset vessatkin ovat nykyään mielestäni yllättävän hienoja.

Ei pöllömpi terassi mulla.

Kahta asiaa en kuitenkaan aina pysty täällä ymmärtämään. Yksi: miksi talot on jo alun perin rakennettu vähän sinnepäin; kaksi: miksei niiden kuntoa ylläpidetä mitenkään. Ensimmäiseen kohtaan en tiedä vastausta. Voisiko kyse olla ammattitaidon puutteesta? Rahan ja kunnollisten materiaalien puutteesta? Erilaisesta käsityksestä siitä, mikä on hyvin rakennettu? Välinpitämättömyydestä?

Toiseen kysymykseen keksin vastauksen tässä lattioita luututessani. Talojen ylläpito, eli niiden kaikenlainen kunnostus seinien pesemisestä niiden maalaamiseen ja putki- ja sähkötöihin vaatii tietysti rahaa. Ja sitä ei ole, tai se ainakin mieluummin käytetään johonkin muuhun. Myöskään vettä ei aina välttämättä ole. Ja jos vettä on vain vähän käytössä, on kai aika helppo miettiä kumman sitä pesisi talon seinät vai itsensä.

Hyvä esimerkki siitä, miltä näyttää hienostoalueen muuri, 

kun siitä ei pidetä huolta. Tämä ei ole omilta kämpiltäni.

Tästä pääsemmekin siihen seikkaan, että ihmiset näyttävät täällä yleensä kuitenkin mitä huolitelluimmilta. Harjoittelupaikkani toimistolla tytöillä oli sellaset korot ja mekot ja miehillä kravatti ja puku. Kaikki puhdasta ja silitettyä. Sitten kun vieraili heidän kotonaan ja näki kylppärin ja keittiön, niin ihmetteli, että mitä hittoa, miten on mahdollista näyttää aina niin hyvältä, vaikka asuinstandardit on ihan muuta.

Nigeriassa törmäsin samaan ilmiöön muutamien paikallisten kotona käydessäni. Sänky oli patja lattialla ja muuta sisustusta ei sitten kauheasti ollutkaan. Mutta helvetin hieno taulutelevisio ja kajarit kyllä löytyi. Myös rannekello oli pramea ja auto tilattu ulkomailta. Prioriteetit ovat siis tällä mantereella erilaiset. On turha sijoittaa suuria summia asuntoon ja sen ylläpitoon, jos kunnollinen infrastruktuuri ja ammattitaitoiset työntekijät puuttuvat. Siksi lieneekin parempi panostaa omaan ulkonäköön, sillä se on kuitenkin usein ihmisen paras käyntikortti. Jos onnistuu näyttämään oikein varakkaalta saattaa myös päätyä sellaiseksi.