maanantai 23. syyskuuta 2013

Tanner ja kaverit

Muutamana viikonloppuna olemme ihmetelleet, mista naapuristossa raikava erinomainen livemusiikki tulee ja lauantaina se selvisi. Osoite oli Club Zed Kalingalingassa, ihan kavelymatkan paassa. Kalingalinga on compound eli slummialuetta, joten olikin erikoista loytaa alueelta niin hieno esiintymislava valoineen paivineen. Launtaina Club Zed:ssa oli konsertti, jossa esiintyi useampia paikallisia asrtisteja Slap D:sta alkaen, paaesiintyja oli rappari nimelta Cactus. Olin liikenteessa herra A:n, kamppis O:n ja neiti K:n kanssa. Keikka oli varsin hyva ja kun valkoisia ollaan O:n ja K:n kanssa niin toki pyydettiin heti lavalle. Siella sitten sheikkasin maan ykkosartistien kanssa. Paikallista mediaa oli sen verran paikalla, etta todennakoisesti loydan ensi viikolla kuvamateriaalia tanssiperformanssistamme jonkun sanomalehden viihdesivuilta...

Sunnuntai oli melkein yhta kiva, kiitos pohjoismaisen sporttipaivan. Siella kisailivat Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska erilaisissa urheilulajeissa. Oma lempparini oli ehdottomasti koydenveto, josta innostuin niin, etta mietin, etta voisin hyvinkin ruveta kokopaivaiseksi koydenvetajaksi, jos tama valokuvabisnes ei toimi. Kisat menivat hyvin, vaikkei voittoa tullutkaan. Kokonaispisteissa Suomi oli toinen. Tarkeinta oli kuitenkin, etta Ruotsi jai taakse. Voittajaksi selviytyi Norja. Koko illan kruunasi illallinen Tanskan suurlahetystolla, joka tosin suljetaan pian.

Valitettavasti minulla ei ole kuvamateriaalia viikonlopun tapahtumista, silla halusin edes vapaa-ajallani pitaa hieman taukoa valokuvaamisesta, jota saan harrastaa toissa jo ihan tarpeeksi. Lomailun ohessa sain kuitenkin otettua aiemmin lupaamani kuvat kolmijalkaisesta ystavastani Tannerista ja kauniista kotipihastamme. 



Tanner lepaa. Uima-allas ja sen paassa oleva sauna.




   

Tanneria vahan vasyttaa. Ja meikalaisen huoneen ikkuna. 

3 kommenttia:

  1. Voi Tanner! On siitä näemmä edelleen pidetty huolta, vaikka Karri ei enää olekaan siellä.

    VastaaPoista
  2. Joo Tannerilta terveiset! Han voi oikein mainiosti :)

    VastaaPoista