Häähumua!

Ja heti alkuun todettakoon, etten todellakaan ole itse menossa naimisiin. Todennäköisimmin en aio ikinä mennä ja jos jostain syystä menisinkin, pitäisin hyvin pienet ja vaatimattomat juhlat. Toisin kuin täällä Sambiassa, tai yleensäkin Afrikassa, maasta riippumatta. Täällä häihin kyllä investoidaan joka penni.

Ensimmäinen hääkokemukseni Afrikassa oli ökyhäät Nigeriassa. Päädyin ko. häihin sattumalta. Olimme tuolloin ystäväni U:n kanssa Lagosissa viikonlopun vietossa, kun vaatesuunnittelijakaverimme päätti raahata meidät häihin, joihin hän oli suunnitellut puvut. Tänä päivänäkään en tiedä, kenen häät ne oli, mutta sen tiedän, että olin pukeutunut ihan väärin. Häiden teemaväri oli violetti ja puvut todella näyttäviä. Minulla oli joku turkoosi U:lta lainattu kauhtana...

Toinen asia, mikä hämmästytti oli tarjoilujen määrä. Ruokaa ja juomaa kannettiin pöytään, minkä kerettiin. Muutenkaan rahaa ei oltu säästelty. Pihalla hääparia odotti järkyttävän kokoinen hummeri, ja nyt en siis puhu ruuasta, vaan autosta! Itse en ikinä laittaisi sellaisia summia yhden päivän ilotteluihin. Ei ihme, että vaatesuunnittelijakaverimme sanoi, ettei hänellä ole varaa mennä naimisiin.

Hääkakku (siis yksi niistä) ja 

muu venue intialaisista häistä, 

joiden koristelut kuvasin viime perjantaina.

En ole ollut vielä sambialaisissa häissä, mutta häät ovat selvästikin iso juttu myös täällä. Tapasin tällä viikolla paikallisen toimittajakaverini, joka on suunnitellut omia häitään jo ties miten kauan. Myötäjäiset on jo maksettu. Seuraavaksi tulossa on Kitchen Party, joka onkin mielenkiintoinen juhla. Olin yhdessä sellaisessa valokuvaamassa. Kitchen Party on morsiamelle ja naisille suunnattu juhla. Juhla meni käytännössä niin, että morsian talutettiin hunnutettuna paikan päälle ja istutettiin vanhojen rouvien kanssa jonkinlaiselle alttarille. Tuleva mies tuli paikalle hetkeksi ja riisui morsiamen huntusysteemit ja poistui pian paikalta. Väilllä oli vähän tanssia ja muuta, ja lopuksi vanhat naiset, joiden tehtävänä oli siis kertoa morsiaimelle avioliiton saloista, esittelivät morsiamelle kaikki keittiötarvikkeet, jotka juhlavieraat olivat hänelle hankkineet. Käytännössä pihamaalla seisoi kokonainen keittiö kodinkoneineen päivineen. Morsiamen tehtävänä oli olla nöyränä ja vakavana ja kuunnella korva tarkkana.

Kitchen Party ei siis ole mikään pikkujuhla, vaan sitä varten lähetetään omat kutsut, hankitaan omat mekot, kutsutaan satapäin naisia ja järjestetään hulppeat ruoka- ja juomatarjoilut. Varsinaisissa häissä en ole vielä ollutkaan, mutta olen kuvannut useamman häätilaisuuden koristeluja ja yhdet studiokuvat hääparista ja niiden perusteella voin veikata, etteivät häät kuitenkaan jää pahasti Kitchen Partyn varjoon...

Näihin häihin oli tulossa vaatimattomat 1 000 vierasta.

Tai no, tänä viikonloppuna sekin nähdään. Tänään meinaan varmistui ensimmäinen varsinainen hääkuvauskeikkani, joka ei todellakaan ole mikään normihääpaketti. Häät ovat noin 4 tunnin ajomatkan päässä täältä Lusakasta, Lake Kariba järvellä. On kuulemma vihkimistä auringonlaskussa, veneajelua krokotiilien kansoittamalla järvellä ja ties mitä. Ja mun pitäisi esiintyä vakuuttavasti valokuvaajana koko viikonloppu... Heti, kun saan tän postauksen valmiiksi, alankin opiskella vähän hääkuvauksesta...ja viikonlopun jälkeen voin sitten kertoa, miten keikka meni...ja jos musta ei kuulu, niin todennäköisesti paskoista kuvista hiiltynyt hääpari on syöttänyt mut krokotiileille...no ei vaan. Tykkään haasteista ja paineen alla työskentelystä, joten aion kyllä klaarata tän keikan.

Loppuhuomiona kerrottakoon, että tein tänään kauraomenapaistosta, joka maistuu täällä Sambiassa ihan yhtä hyvältä kuin Suomessakin. Jos itse joskus pidän pienet hääjuhlani, niin varmasti on kauraomenapaistos ruokalistalla. On se sen verran parempaa kuin mitkään äklömakeat täytekakut. Vieraita en ehkä kutsu ollenkaan, jotta saan syödä itse paistokseni ja juhlapaikka on koti, niin ei tarvi vaatteitakaan vaihtaa.

Kulkukoiria ja kuvaussessioita

Tänään koin ensimmäisen semi-ahdistavan hetken tässä maassa. Hoitokoirani joutui aamulenkillä melkein raiskatuksi. Kiitos ojassa nukkuneen kulkukoiran. Olin siis lenkillä hoidokkini kanssa, kun yht'äkkiä ojan pohjalta hyppäsi iso uroskoira. Ensin ajattelin, että hemmetti, toivottavasti ei tule tappelua, mutta sitten huomasin uroskoiran kiimaisesta katseesta, että tässä olikin jostain ihan muusta kyse ja samalla muistin, että hoitokoirani on tyttökoira, jolla on juuri juoksuaika...

No siinähän sitten oli mielenkiintoiset paikat, kun hoidokkini tempoili hihnassaan ja ilman kaulapantaa kulkenut uros alkoi häntä lähennellä. Vähän aloin panikoida ja miettiä, miten selitän hoidokkini omistajille, mitä onkaan tapahtunut...Olimme tietysti hienostoalueella, jossa ei näkynyt kadulla ketään, mutta onneksi jostain aidan raosta kurkkasi puutarhuripoika, jonka sain huidottua apuun ja hän uhkasi heittää lähentelijäurosta kivellä, niin, että se luikki pakoon, ennen kuin ehti tehdä pahojaan. Selvisimme säikähdyksellä.

Niin, olen taas koiravahtina muutamat seuraavat viikot. Tänään varmistui myös ainakin alustavasti seuraavien kuukausieni majoituskuvio, joten niiltä osin vaikuttaa lupaavalta. Olen myös ollut ihan tulessa kuvaushommistani tällä viikolla. Ylitin itseni ihan täysin tiistaisessa studiokuvaussessiossa ja ko. kuvia voi nähdä Quacá:n facebooksivuilla. Menkäähän katsomaan ja tykkäämään sivusta. Sambian lähistöllä olevat ja miksei kauempanakin asustavat voivat tulla myös itse kuvattaviksi! Quacá tarkoittaa aamunkoittoa ja on siis sen firman nimi, jolle teen valokuvauskeikkoja.

Olen myös tehnyt tällä viikolla kuvauksia Natural Hair Movement -juttuani varten. Monet afrikkalaistaustaiset naisethan usein suoristavat tukkaansa kemikaaleilla ja laittavat erilaisia lisäkkeitä sun muita, mikä vahingoittaa tukkaa ja päänahkaa. Oman luonnollisen tukan pitämistä pidetään täällä usein vähän junttimaisena maalaisten hommana. Niinpä vastaiskuna tällaiselle ajatustavalle on syntynyt lukuisia blogeja, facebook-ryhmiä ja youtube-kanavia, joissa naiset jakavat kokemuksiaan luonnollisen tukan hoitamisesta ja stailaamisesta. Olen tämän jutun puitteissa tavannut todella inspiroivia naisia ja ottanut kuvia heidän luonnollisista hiustyyleistään. Näitä kuvia ja tarinoita voi nähdä toivottavasti vielä jonkin suomalaisen lehden sivuilla, jos hyvin käy.

Vision brings provision

Täällä ollaan yhä. Siis Sambiassa. Ensimmäisen kerran elämässäni missasin lennon, enkä matkustanutkaan Suomeen niin kuin oli suunniteltu. Päätökseni on herättänyt eri suunnilla erinäisiä reaktioita, eikä tänne jääminen ainakin pariksi lisäkuukaudeksi ollut mikään itsestäänselvyys itsellenikään.

Uteliaisuuttani kuitenkin jäin. Täällä on vielä niin paljon opittavaa, etten halunnut lähteä. Vieraalla kielellä vieraassa ympäristössä toimiminen on aina oma haasteensa. Lisäksi olen nyt tehnyt hommia valokuvaajana, mistä mulla ei ole juurikaan kokemusta, saati mitään koulutusta. Ja olen kyllä ryssinyt muutaman studiokuvauksen ihan täysin. Mutta tässä nyt opetellaan. Kaikkia asiakkaita en sentään ole karkoittanut.

Onnistuin myymään ensimmäisen freelance-juttuni ja uusia on tekeillä. Tämän lisäksi olen tehnyt paikallista life style -lehteä, joka saadaan toivottasti painettua ensi kuun aikana. Ko. lehteen haastattelin muun muassa sambialaista muusikkoa Pompia, joka yhdistää musiikissaan hip hopia ja gospelia. Pompi olikin mielenkiintoinen tapaus. Hän sai aikoinaan rahakkaan levydiilin Nigeriasta, mutta ahdistui, kun ei saanut tehdä omanlaistaan musiikkia ja vetäytyi diilistä, tuli uskoon ja palasi Sambiaan. Nyt hän on kristitty artisti ja omistaa oman levy-yhtiön. Pari kuukautta sitten hän kuohutti täkäläisiä himokristittyjä ensiintymällä Afrikan Big Brotherissa... (siis joidenkin mielestä Big Brother House on liian syntinen kristityille muusikoille)

Pompi ei kohusta kuitenkaan välittänyt, vaan sanoi, ettei ymmärrä ajatusta, että kristityt voisivat vaan hengailla kristittyjen kanssa ja esiintyä kirkossa. Pompilla oli muutenkin aika mielenkiintoisia ajatuksia ja omanalainen elämänfilosofia. Hän uskoo, että jokaisella ihmisellä on tässä maailmassa tarkoituksensa. Kaikilla on oma lahjansa, joka vaan pitää jokaisen löytää. Ja kun tämä lahja on löydetty, loksahtaa kaikki kohdalleen.

Pompin kohdalla tämä lahja oli musiikin tekeminen. Hän jätti koulunsa kesken ja päätti keskittyä musiikkiin. Valintaa oli vaikea perustella muille, sillä muusikkona ei ole helppo pärjätä Sambiassa, eivätkä Pompin vanhemmatkaan oikein ymmärtäneet pojan valintaa. Nyt Pompin levyt kuitenkin myyvät hyvin ja hän on elämäänsä enemmän kuin tyytyväinen. Pompin sanoin: "Where there's a vision, there's provision". Kun tekee asioita sydämmellään, ihmiset kyllä huomaavat sen ja ovat valmiita maksamaan työstäsi.

Näin haluan itsekin ajatella. Omia intohimon kohteitani ovat kirjoittaminen ja kuvaaminen. En ole niissä vielä kovin hyvä, mutta saan kummastakin suurta nautintoa ja iloa elämääni. Niinpä haluan keskittyä niihin, vaikka rahallisesti ajateltuna ei ole mitään takeita, että pystyn elättämään itseni näillä hommilla. Tässä nyt kumminkin yritän ja uskon, että vielä onnistun. 

Loppuun Pompin biisi Make-Up. Kovasti tykkäsin. Harmi, ettei tähän blogiin saanut suoraan linkattua virallista musavideota, mutta tän linkin takaa sekin löytyy: http://youtu.be/rFdrZzz1rnM

Pompi: Make-Up